Riitan
blogi

Kategoria: Arvostava vuorovaikutus

Riitan blogin tarkoituksena on auttaa sinua kehittymään johtajana ja esihenkilönä omiin vahvuuksiisi luottaen.

Tarkastelen näitä aiheita valmentavan johtajuuden, positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisyyden näkökulmista.

Potkut pöpöttäjälle

Ajattelu tapahtuu sisäisen puheen avulla. Sen sävy ratkaisee. On oma valintamme, millaista puhetta haluamme kuunnella ja millaista minäkuvaa pyöritämme mielessämme. Olisiko vihdoin aika antaa kenkää sisäiselle pöpöttäjälle? Sisäinen tsemppaaja ja

Jatka lukemista »

Onnistu tavoitekeskustelussa

Minulle tavoitekeskustelu on aina ollut vuoden tärkein keskustelu. Se on ollut onnistumisten hehkuttamista, se on antanut uutta energiaa ja suunnan eteenpäin. Mikä tärkeintä, se on mahdollistanut jatkuvan oppimisen ja kasvamisen ihmisenä.

Jatka lukemista »

Varmuutta päätöksiin

Tärkeän päätöksen tekeminen on toisinaan tuskallista. Yksi jahkailee loputtomiin, toinen ei saa öitään nukutuksi, kolmas miettii asioita niin monesta kulmasta, että on jo itsekin sekaisin. Mitä tärkeämpi päätös, sitä enemmän

Jatka lukemista »

Uusi vuosi, uutta valoa

Uusi vuosi saa meidät perinteisesti ryhdistäytymään ja lupaamaan hyviä asioita itsellemme ja muille. Se saa meidät katsomaan tulevaisuuteen, unelmoimaan ja tavoittelemaan ihania asioita. Tänä vuonna ne nousevat omasta itsestämme. Tunnelma

Jatka lukemista »

Joulu jouten

Erikoinen vuosi lähestyy loppuaan. Tänä vuonna jokainen on joutunut uuden tilanteen eteen – sellaisen, joka on vaatinut meiltä kaikilta ennennäkemätöntä venymistä. Ja sitä on löytynyt! Monet ovat jopa yllättyneet, kuinka

Jatka lukemista »

”Katse kanalan kattoon!”

Kun edessä on esteitä, haasteita tai vaikeuksia, on hyvä osata katsoa kauemmaksi. Harrastin aikoinaan ratsastusta. Toisinaan harjoittelimme tunneilla myös estehyppyä, se oli samaan aikaan pelottavaa ja innostavaa. Kerran estehyppytunnilla kaarsin

Jatka lukemista »

Näin leivot mehevän konfliktin

Etätöiden ja virtuaalipalaverien aikakaudella ollaan pitkälti kirjoitetun tekstin ja äänen varassa. Mahtavaa, sillä mahdollisuus mielensä pahoittamiseen ja turhiin konflikteihin on parempi kuin koskaan! Jos haluat lisätä surkeutta ja eripuraa niin

Jatka lukemista »

Saako olla eri mieltä?

Me ihmiset olemme laumaeläimiä. Keräämme helposti ympärillemme samaa mieltä olevia ja samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Luemme ja kuuntelemme uutisia, jotka vahvistavat jo olemassa olevia ajatuksiamme. Elämässä säilyy sopu ja oma

Jatka lukemista »

Etätyön polttavat kysymykset

Etätyön mestariksi voi oppia Netti on pullollaan etätyön ja sen johtamisen neuvoja. Yleinen kokemus on se, että virtuaalipalaverit puuduttavat. Ratkaisutoimisto Seedin etätyötutkimuksessa lähes neljännes yritysjohdosta koki yrityksen työtehon laskeneen etätyössä. Osalla

Jatka lukemista »

Viisi viisautta lomautettujen johtamiseen

Menneenä keväänä puhuttiin paljon etätyön johtamisesta. Monet työntekijät ja johtajat joutuivat aivan uudenlaisen tilanteen eteen ja janosivat neuvoja ja tukea johtamiseen. Yksi ryhmä jäi kuitenkin huomiotta: lomautetut. Lomautetut ovat panostaneet

Jatka lukemista »

Hyvät kysymykset luovat hyvää energiaa

Tämä aika vaatii uudenlaista johtajuutta. Yksi erinomainen keino selvitä yhdessä on taito esittää myönteisiä kysymyksiä. Johtajan työkalupakkiin kuuluu läsnäolo, arvostava kohtaaminen ja kuunteleminen. Näinä aikoina erityisesti kysymisen taito on noussut

Jatka lukemista »
Kategoriat