”Itku tuli kun mietin näitä.” Johtajakin tarvitsee olkapään

Johtajat ja esimiehet ovat tänä keväänä olleet aivan uudessa tilanteessa. Poikkeustilanne on vaikuttanut meihin kaikkiin ainakin henkisellä tasolla. Johdolla on ja on ollut valtava huoli ihmisistä, asiakkaista ja liiketoiminnan tulevaisuudesta. Siksi johtajakin tarvitsee myös olkapään johon nojata.

 Poikkeustilanne ei kohtele kaikkia reilusti. Yhtäällä mennään kesää kohti laakerit kuumana ja tuotantolinjat täynnä, toisaalla alkuvuoden hyvä nousu on vaihtunut koronasinnittelyksi, kolmas on joutunut lomauttamaan itkuista henkilökuntaa. Haasteita on tuonut myös nopea siirtyminen etätyöhön.

Säilytä toimintakyky

Kriisistä huolimatta johdon on huolehdittava organisaation toimintakyvystä ja luotava mahdollisuudet työskentelyyn epävarmuuden keskellä. Johtaminen on oman toimintakyvyn säilyttämistä ja fokuksen pitämistä oleellisessa. Toimintakyky säilyy parhaiten, kun myös omasta hyvinvoinnista jaksaa huolehtia.

Johtaja joutuu käsittelemään ja kohtaamaan kaikkien johdettaviensa erilaiset tilanteet ja tunteet. Jokainen kokee etätyöskentelyn ja tilanteen omalla tavallaan, joten tilanne vaatii virittäytymistä toisen aaltopituudelle, aitoa kuuntelemista ja läsnäoloa – tänä keväänä digitaalisesti. Johdettaviensa ainutlaatuisten tunteiden lisäksi johtajan täytyy käsitellä myös omat tunteensa,  ahdistuksensa ja pelkonsa.

Hyväksy epävarmuus

Moni kokee nyt riittämättömyyttä johtajana. Mielessä poukkoilee kysymyksiä. Mitä etäjohtaminen oikeastaan on ja mitä se tarkoittaa minun toiminnassani? Kunpa tietäisin, mitä ihmiset odottavat minulta. Miten säilytän yhteyden puskematta kuitenkaan päälle? Miten voin johtaa virtuaalisesti? Miten osoitan aitoa välittämistä? Kuka tukee minua?

Olemme ehtineet totutella tilanteeseen jo jonkin aikaa. Meille on löytynyt uudenlainen rytmi, joka saattaa tuntua itseään toistavalta. Moni johtaja on todennut keskustelussa eniten toivovansa, että poikkeustilanne ei jatkuisi pitkään. Elämme kutenkin epävarmuudessa ja uusi tilanne saattaa jatkua vielä kuukausia tai jopa vuosia, tai muuttua uudeksi normaaliksi.

Nyt onkin aika miettiä, miten teemme tästäkin tilanteesta mahdollisimman hyvän. Ja varata aikaa oman hyvinvoinnin säilyttämiseen ja johtamiskyvyn ylläpitämiseen. Coachin kanssa voit jutella uuden tilanteen aiheuttamista tunteista ja käytännön asioista, saat uutta näkökulmaa asioihin ja ehkä virtaakin tekemiseen. Pelkästään se, että saat pysähtyä ajattelemaan ja jäsentämään ajatuksiasi työelämän asiantuntijan ja coachin kanssa, selkeyttää tekemistä. Coach voi toimia peilinä siihen, miten huolehdit muista ja ennen kaikkea itsestäsi.

Coach auttaa sinua vahvistamaan ratkaisukeskeistä vuorovaikutusta ja pitämään yllä tavoitteellista tekemistä ja hyvää yhteishenkeä. Ota yhteys, olen täällä sinua varten.

Ensi viikolla kirjoitan hyvistä kysymyksistä, jotka auttavat luomaan uutta, myönteistä työkulttuuria.

Riitta

Johtajuuden kehittäjä, CEO
ICF-sertifioitu coach PCC

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Share on whatsapp