Joskus työ on kaikkea muuta kuin juhlaa

Joskus työ on kaikkea muuta kuin juhlaa

Vappuna juhlimme suomalaista työtä. Aina työ ei kuitenkaan ole juhlaa, vaan aika monelle se on myös ”kivirekien vetämistä” ja ”tulipalojen sammuttelua”.

Nykyajan työelämässä on monenlaisia haasteita, niistä osa alkaa jo työn hakemisesta. Uuden työn saaminen saattaa venyä jopa alan huippuammattilaisella kuukausien mittaiseksi. Lisäksi jokaisen meistä tulee kantaa enemmän vastuuta omasta kehittymisestä ja siitä, että taitomme ovat ajan tasalla.

Toisaalta digiaika mahdollistaa myös kaikenlaista: pystymme tekemään monia töitä aika- ja paikkariippumattomasti. Myös tavat yhdistää joustavasti esim. työ, opiskelu ja elämäntilanne kasvavat jatkuvasti.

Aina silloin tällöin onkin hyvä pysähtyä oman työn ääreen ja miettiä tekemistään. Mitä minulle kuuluu? Mitä työlleni kuuluu? Sopiiko tämä työ tämän hetken elämäntilanteeseeni ja päämääriini? Hyödynnänkö aukeavia mahdollisuuksia ja uskallan ajatella uudella tapaa?

Uracoach valmentaa työnhakuun yksin ja ryhmässä

Sain vastikään uracoachaukseen kolme huippuasiantuntijaa, jotka etsivät uusia haasteita.  Muodostimme ryhmän ja sain sparrata heitä sekä yksilö- että ryhmätapaamisissa. Lähdimme yhdessä kulkemaan kohti mielekkäämpää työtä ja valoisampaa tulevaisuutta.

”Ennen valmennusta tiedostimme, että emme viihtyneet töissämme ja tarvitsimme muutosta, mutta tarkemmin emme osanneet eritellä asiaa. Pienryhmävalmennuksen ansiosta aktivoiduimme ajattelemaan, mitä halusimme”, kertoo yksi osallistujista.

Ryhmävalmennuksen ideana on hyödyntää ryhmän energia, luoda uutta synergiaa ja jakaa kokemuksia. Kolme upeaa huippuasiantuntijaa sitoutuivat ryhmään ja kannustivat toisiaan.

”Ryhmävalmennuksessa pystyimme sparraamaan toisiamme. Keskusteluissa saimme uutta näkökulmaa omaan osaamiseemme ja tavoitteemme kiteytyivät. Ennen kaikkea saimme vahvistusta ja ymmärrystä, miksi olemme tässä tilanteessa ja mitä on mahdollista ja etenkin mitä haluamme saavuttaa”, kertoo toinen osallistujista.

”Valmennuksen ansiosta saimme työkalut tulevaisuutta varten. Opimme ratkomaan erilaisia kysymyksiä, esimerkiksi muutummeko itse vai muutammeko ympäristöä. Myös oman hyvinvoinnin ja  työhyvinvoinnin tärkeys selventyi”, sanoo kolmas.

Nykyisin uralla eteneminen ei ole enää lineaarista suoraan eteenpäin menemistä, vaan moninaisia, vaihtelevia polkuja. Samalla menestys saa uuden määrityksen. Menestys voi olla sisäistä hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ja jokainen meistä määrittää itse oman menestyksensä.

Uracoachingissa löysimme omannäköiset menestyksen polut näille huippuammattilaisille.

Uracoaching ja moderni työnhaku haltuun

Uracoachingissa otetaan uusi suunta ja moderni työnhaku haltuun. Autan sinua tunnistamaan oman vahvuutesi ja oman osaamisesi sekä ottamaan ne käyttöön. Yhteistyössä sytytämme sisäisen motivaatiosi, mikä saa sinut toteuttamaan aidosti itseäsi – ja kunnioittamaan tarpeitasi. Itsetuntemuksesi kasvaa, taidot otetaan käyttöön ja tuottavuus lisääntyy. Valmentajana autan sinua kirkastamaan tavoitteesi ja vahvistan uskoasi omaan osaamiseesi.

Käymme läpi muun muassa seuraavia asioita:

Toteutatko sinä itseäsi omassa työssäsi?
Onko työ ja muu elämäsi tasapainossa?
Löydätkö tarpeeksi aikaa sinulle tärkeille asioille ja ihmisille?
Onko sinulla mahdollisuus kehittyä ja oppia?

Ole oman urasi johtaja

Itseään kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Kun tekeminen takkuaa ja töihin meno tuntuu välttämättömältä pahalta, voisi olla aika ottaa onni omiin käsiin ja ryhtyä oman uran suunnannäyttäjäksi.

Valmennuksessa rakennamme yhdessä tulevaisuuden vision, tutustumme henkilökohtaisiin motivaation lähteisiisi ja toiveisiisi. Kuuntelen, keskustelen, esitän oikeita kysymyksiä.

Tarvittaessa valmennan ottamaan haltuun modernin työnhaun menetelmät. Uracoaching voi muodostua esimerkiksi seuraavista aihealueista tai osasta niistä.

Suunta ja tavoite kirkkaaksi
Urasuunnitelma ja strategia
Moderni työnhaku haltuun
Viestintä ja oman osaamisen markkinointi

Urapolulla etenemisen ei tarvitse olla sattuman kauppaa, vaan sen voi määritellä itse.

Uusia, raikkaita tuulia työurallesi ja iloa vappuun,

 

Riitta

Executive Coach, CEO
+358 (0) 400 833 490
riitta(@)riittasalminen.com