Marraskuun pimeässä kiritään tavoitteet kiinni

Yrityksissä eletään vuoden hektisintä aikaa nyt marraskuussa. Vuoden pimeimpänä aikana, kun päivä on lyhimmillään, töitä painetaan kovaa tahtia. Tavoitteita kiritään kiinni. Allakat ovat niin täynnä, että aikatauluissa ei ole tilaa yhdellekään yllättävälle muutokselle. Lisäksi yhteistyökumppanit kutsuvat erilaisiin tilaisuuksiin, kun haluavat kiittää mukavasta yhteistyöstä.  Vaarana on, että lupaa liikaa, väsyy ja tekemisestä katoaa ilo.  Miten siis säilyttää rentous työssä  ja ihan kaikessa tekemisessä?  

Se mihin keskityt kasvaa

Se mihin keskityt kasvaa. Jos keskityt mahdollisuuksiin ja onnistumisiin, ne vahvistuvat ja kasvavat – syntyy onnistumisten kierre. Paras tapa huolehtia tulevaisuudesta on huolehtia tästä hetkestä. Siispä keskittymällä oleelliseen ja tekemällä oikeita asioita syntyy tulosta.

Johda itseäsi

Mieti hetki, mitä sinä haluat työltäsi ja elämältäsi. Mitä tarkoittaa hyvän elämän kokonaisuus sinulle? Mitä kaikkea siihen kuuluu? Milloin olet parhaassa työvireessä? Parasta olisi löytää oma optimaalinen työskentelytapa: sopivasti haastetta, vaatimukset ja voimavarat hyvässä tasapainossa. Tunnustele myös, miten itse voit ja huolehdi omasta hyvinvoinnistasi.  Elämässä on muutakin kuin työ!

Tee valintoja ja priorisoi

Tavoitteet  ja unelmat ovat meille tärkeitä. Kun olemme motivoituneita ja sitoutuneita, ponnistelemme sinnikkäästi meille merkityksellisten asioiden eteen. On myös paljon ulkoisia asioita, joita teemme velvollisuuden tunteesta. Joskus on hyvä tarkistaa suunta. Kun sinua houkutellaan mukaan erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin tai lounaalle, kysy mielessäsi itseltäsi, miten tämä palvelee tavoitettani. Jos tavoitteenasi on nyt ottaa rennommin ja virkistyä mukavassa seurassa niin, mikä sen parempi kuin lounas tai kuppi kahvia hyvässä seurassa. 

Palkitse itsesi aikaansaannoksista

Tavoitteet ovat usein ylätasolla ja melko abstrakteja. Meitä mitataan luvuilla ja erilaisilla suoritusarvioinneilla. Lukuja  on vaikea muuttaa, sen sijaan tekemiseen voi vaikuttaa. Pilko siis tavoitteesi pieniksi käytännön tekemisiksi, aseta välitavoitteita, tee suunnitelma, jonka viet päivittäisiksi teoiksi. Ja mikä parasta, voit palkita itsesi hyvin tehdystä työstä, kun asiat on tehty.

Aikataulun alittaminen on iloinen yllätys

Asetamme itse aikarajoja ja lupaamme asioita liian tiukalla aikataululla. Aikatauluihin kannattaa jättää joustovaraa. Jos tiedät, että pystyt juuri ja juuri tekemään asian keskiviikoksi, lupaa se perjantaiksi. Asiakkaasi tai tilaaja ilahtuu positiivisesti, jos aikataulu alittuu.

Harjoittele sanomaan ”Ei”

Kun sanot jollekin asialle “Kyllä”, mille asialle sanot samalla “Ei”. Harjoittele  muutamalla pienellä asialla aluksi. Jos tuntuu vaikealta sanoa Ei, niin sano, milloin voit asian tehdä.

Onneksi allakassa on päiviä vielä ensi vuonnakin.

Terveisin

Riitta