Myönteisyyden kierre

Työ muuttuu. Kymmenen vuoden työsuhde saman työnantajan palveluksessa alkaa olla harvinaisuus ja tulevaisuudessa lähes mahdottomuus. Työ tietyillä aloilla ja tietyissä ammateissa vähenee; ammatteja ja tehtäviä häviää kokonaan mm. digitalisaation takia. Samalla syntyy uusia tehtäviä ja  työpaikkoja, joihin ei välttämättä löydy sopivia tekijöitä. Mitä tehdä, kun osaaminen ja tarve eivät kohtaa?

Nykyisillä nuorilla tulee olemaan keskimäärin 5 eri ammattia elämässään. Tyypillinen työsuhteen tai tehtävän kesto on 2 vuotta. Menee vuosi, että pääsee hyvin sisään. Sitten on vuoden verran paljon annettavaa  ja osaaminen kehittyy. Sitten onkin jo aika vaihtaa uuteen paikkaan tai opiskella jotakin uutta. Suhtautuminen työhön lähtee yksilön tarpeista. Vapaa-ajan ja perhe-elämän merkitys korostuu. Työ sovitetaan elämäntilanteeseen ja omiin haaveisiin.

Tulevaisuudessa on paljon erilaisia urapolkuja, työroolit ja työpaikat vaihtuvat. Työpanosta tarjotaan eri kanavia pitkin: yrittäjyys, verkostot  ja freelancer-toiminta tulevat kasvamaan. Työsuhteet pilkkoutuvat myös yksilötasolla erilaisiksi projekteiksi ja tehtäviksi. Säännöllinen kuukausipalkka vaihtuu tuloksista maksamiseksi. Kilpailu on globaalia ja jokainen voi pärjätä. Oma osaaminen on osattava myydä ja lupaus on lunastettava joka kerta uudelleen.

Kehityskeskustelusta kehittymiskeskusteluun

Omaa uraa ja kehittymistä olisi hyvä miettiä laajemmin. Kehityskeskusteluja varmasti käydään jatkossakin, mutta miten saada keskustelun sisältö aidoksi työelämän tarpeita ennakoivaksi kehittymiskeskusteluksi. Ei keskustella ainoastaan nykyisen työtehtävän tai sen tavoitteiden kannalta,  vaan henkilön oman ammatillisen tulevaisuuden ja koko työuran kannalta.

Katse siirtyykin pidemmälle ja laajemmalle tulevaisuuteen. Mietitään, mitä osaat, mikä aidosti kiinnostaa ja mitä haluat tehdä. Samalla saadaan näkymä yrityksen tarpeisiin ja siihen, mitä osaamista yritys tarvitsee. Yksilön kannalta tämä tuo merkitystä työhön, kun voi tehdä itseä kiinnostavia ja innostavia asioita. Näin löytyy uusia urapolkuja yritysten sisältä, eikä hukata arvokasta osaamista.

Kun rakentaa itselleen vision ja asettaa tietoisesti tavoitteen, sillä on taipumus toteutua. Uskon tähän vahvasti. Näin on käynyt minullekin. Tulevaisuudessa korostuu myös halu oppia, sillä omaa osaamista on jatkuvasti kehitettävä vastaamaan työelämän uusia vaatimuksia. Ihmisillä on myös suurempi vapaus järjestellä oma työnsä. Ei ole työaikaa tai vapaa-aikaa, on elämää. Se taas vaatii itsensä johtamisen taitoa ja elämänhallintataitoa.

Mitä olen itse oppinut omasta urapolustani?

Oppi 1 Rakenna oma visiosi

Rakenna hyvän elämän visiosi. Hyvä pitää taukoa eri vaiheiden välillä.  Ei tarvitse heti tietää, mihin seuraavaksi ryhtyy. Asiat voivat olla avoimina. Suunnitelmat muuttuvat ja saavatkin muuttua matkan varrella. Luota prosessiin: löydämme vastaukset omasta itsestämme, kunhan annamme aikaa ja kuuntelemme itseämme, myös intuitiota. Omalla kohdallani muutamassa kuukaudessa olen tutkinut paljon eri mahdollisuuksia ja onnistunut kirkastamaan, mitä haluan tehdä – tällä hetkellä.

Oppi 2  Määritä oma tavoitteesi

Oma tavoitteen tunnistaminen on tärkeää. Kun tavoite oli selkeä, voi miettiä, miten sinne pääsee. Tavoite myös ohjaa toimintaamme taustalla. Tavoitteeseen on monta polkua. Tarvitsenko lisää osaamista tai kokemusta, kuka voi auttaa minua? Kuka on esimerkkinä minulle ja voi kertoa, miten on päässyt tavoitteeseensa? Joskus rohkaisu ja kannustus riittää, jotta voi ottaa seuraavan askeleen.

Oppi 3 Kerro oma tulevaisuuden tarinasi

Kukaan ei osaa lukea ajatuksiasi, siis kerro, mitä suunnittelet ja haluat. Samalla käynnistät valtavan markkinavoiman oman tavoitteesi toteuttamiseen, sillä ihmiset haluavat vilpittömästi auttaa sinua. Kun puhut tavoitteestasi ja vahvuuksistasi, se saa silmät loistamaan ja innostumaan – se välittyy myös muille, esimerkiksi rekrytointitilanteessa.   

Oppi 4 Uracoachingista on konkreettista hyötyä

Olen nähnyt sen omassa valmennustyössäni ja tuloksissa. Ulkopuolinen coach voi avata uusia näkökulmia vahvuuksiin ja osaamiseen. Huomaat asioita, joita et aiemmin ole tullut ajatelleeksi. Tunnistat uskomuksia, jotka rajoittavat  mahdollisuuksien toteuttamista. Kun tavoitteet ovat kirkkaat ja osaat viestiä vahvuuksistasi, niin ovet uusiin mahdollisuuksiin avautuvat helpommin. Parhaassa tapauksessa on useampi kiinnostunut työnantaja, joista pääset valitsemaan.

Oppi 5 Asenne ratkaisee

Pyöritämme erilaisia tulevaisuuden leffoja päässämme. Se, mikä on totta, on tämä hetki. Se, mitä ajattelemme tulevaisuudesta, on vain ajatus ja spekulaatiota. Voimme kuvitella epäonnistuvamme tai voimme kuvitella onnistuvamme. Miltä tuntuu pyörittää leffaa, jossa käy huonosti, entä leffaa, jossa on onnellinen loppu?

Syntyy myönteisyyden kierre

On siis oma valintamme, millaista tulevaisuuden kuvaa pyöritämme mielessämme. Pian huomaamme, miten myönteisyys vaikuttaa meihin, se antaa energiaa ja innostusta.  Syntyy myönteisyyden kierre. Jos työpaikan vaihto on ajankohtainen, kannattaa soittaa kiinnostavaan yritykseen juuri silloin, kun on hyvä ja energinen fiilis.

Unelmat toteutuvat, jos toteutamme niitä. Teemme oikeita asioita tässä ja nyt. Olen huomannut, että se kannattelee eteenpäin. Saat sen, mitä haluat. 

Lisää aiheesta voit lukea myös Sitran Työelämän taitekohta -hankkeen blogista

Terveisin

Riitta

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Share on whatsapp