Teoista sanoihin

Milloin olet viimeksi saanut kiitosta? Aitoa kiitosta. Kiitosta niin, että tuntuu. Kiitosta, joka saa mielen kohoamaan, nostaa höyhenen kevyesti ilmaan. Saa silmät loistamaan ja suun nauramaan. Kiitosta, jolla elää monta päivää! Kiitos on lahja. Se kertoo lahjan antajasta, että hän haluaa sinulle hyvää. Hän tunnistaa vahvuuksiasi, kannustaa sinua tai auttaa sinua kehittymään. Hän näkee työsi merkityksen, hän näkee, kuinka olet ponnistellut ja tehnyt töitä. Hän tietää, että olet yrittänyt parhaasi. Jokaisella on syntyessään halu oppia. Lapsi ei pelkää virheitä tai epäonnistumisia. Lapsi yrittää uudelleen ja uudelleen, kunnes onnistuu. Mihin tämä lapsen asenne katoaa? Tilalle tulee epäonnistumisen pelko. Mitä, jos en osaakaan heti? Silloin paljastuu, että en olekaan niin fiksu kuin muut kuvittelevat tai itse haluaisin olla.  Parempi siis, etten yritä ollenkaan. On vaikea kestää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Osa meistä haluaa olla ihan varma, että onnistuu. Toiset taas suhtautuvat epäonnistumisiin, vastoinkäymisiin ja haasteisiin oppimisen kokemuksina.  Ne vaativat venymistä, itsensä haastamista ja uusien asioiden jatkuvaa opettelua.

Lyttääminen sattuu  

Googlasin, mitä netissä löytyy palautteen antamisesta. Yllätyin, kun usein palautteen antaminen rinnastettiin korjaavan palautteen antamiseen ja puheeksi ottamiseen.  On positiivista ja negatiivista palautetta. Jotta työyhteisö on neutraali, tarvitaan positiivista palautetta suhteessa 3:1. Jotta työyhteisö kukoistaa, tarvitaan positiivista palautetta suhteessa 5:1.

Valitettavasti negatiivisen palautteen voima on suuri. Ihmismieli noukkii myönteisen palautteen joukosta sen yhden negatiivisen ja jää siihen kiinni. Siksi on tärkeä tunnistaa vastuunsa, millaisen muistijäljen minä jätän ihmisiin. Laajennammeko onnistumisia, vahvistammeko vai lyttäämmekö?  Lyttääminen sattuu.

Yksi pieni sana: Vielä

Meitä mitataan jatkuvasti. Annatko tulosten tai jopa epäonnistumisten määrittää itseäsi? Miten puhut itsellesi: “Epäonnistuin, en ole mitään, olen luuseri. Ei minusta tule mitään.” Vai voisitko ajatella, että ottaa aikansa kehittyä ja saada täysi potentiaali kukoistukseen ja käyttöön. Menetkö koulutukseen näyttämään,  mitä osaat vai menetkö oppimaan? Epäonnistuminen kirpaisee, mutta se ei määritä sinua ihmisenä. Ongelmat kohdataan, ne ratkaistaan ja niistä opitaan.  Voit siis sanoa, että et osaa vielä, mutta jatkossa kyllä.

Miten suhtaudut palautteeseen?

Puolustaudutko ja selitätkö sen pois, osoitatko muita vai kuunteletko kiinnostuneena, miten voisit toimia eri lailla? Kohoaako hämmennyksen puna poskille samalla, kun vähättelet omaa osuuttasi. Vai kiitätkö ja sanot, että haluan kuulla lisää: “Kiitos, mikä erityisesti sujui hyvin – mistä erityisesti pidit? Joskus palaute voi tuntua epäoikeudenmukaiselta ja aiheettomalta. Silloin voit harkita, mitä otat siitä itsellesi. Kaikkein ikävintä on palaute, joka ei sisällä oppimisen jyviä. Kielteinen palaute, joka ei ohjaa toimimaan toisin, ei johda mihinkään. Se ei sisällä tietoa siitä, mitä sinun toivotaan tekevän toisin. Se jättää vain kysymyksiä ja mielipahan.   

Laajenna iloa ja onnistumista

Parhaimmillaan palaute on vuoropuhelua siitä, miten oma toiminta vaikuttaa koko työyhteisön toimintaan. Palaute mahdollistaa kehittymisen. Jokainen meistä tarvitsee palautetta. Vuoropuhelua ja yhdessä ajattelua, miten voisin vieläkin laajentaa onnistumistaMyönteinen tunne aktivoi aivojen osia ja vahvistaa niitä.

Haluatko ympärillesi ihmisiä, jotka auttavat sinua kasvamaan ja kehittymään vai jees-jees-tyyppejä, jotka vain pönkittävät itsetuntoasi ja antavat illuusion täydellisyydestä. “Olet niin lahjakas ja hyvä! Sait kasin, sinun täytyy olla hyvä tässä” vai “Sait kasin, olet varmaan tehnyt paljon töitä sen eteen”.  Jos haluaa kannustaa kehittymään, niin tulee kehua yrittämisestä ja sitkeydestä. Taitoihin voi suhtautua kuin lihasvoimaan, jota voi kehittää ja harjoittaa.

Arjen pienissä hetkissä on kaikki

Ihmiset saavuttavat hyviä tuloksia, koska tekevät asioita, joita rakastavat. Tulokset syntyvät innostuksesta ja sisäisestä motivaatiosta.  Haasteet viestivät, että tee lisää! Ei niinkään, että saatat epäonnistua. Kokemus on loistava opettaja ja kokemus syntyy tekemällä. Innostusta ei voi ostaa, motivoitumista ei voi määrätä. Niille voi luoda edellytyksiä ja niitä voi ylläpitää. Kiitos ja kehuminen on arjen pieniä tekoja.

Iloinen viikko takana. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin. Olen kokenut yhteisen ilon ja naurun voiman. Olen osa myötätuntoliikettä kuuden sadan myötätuntolähettilään kanssa.  Olen saanut kokea myötäiloa, kun olen nähnyt, miten ihmiset oivaltavat asioita itsestään, innostuvat ja saavuttavat unelmansa. Huikeaa ystävät.

Henkilökohtaisesti minua puhutti eniten palautteen merkitys. Kiitoksella on valtava voima ja se antaa kokemuksen syvästä merkityksestä ja sitä kautta koko elämän merkityksellisyydestä. Muistatko kiittää tarpeeksi? Miten usein annat palautetta?

Sinulla on voimallinen rooli Kiitos-kulttuurin luomisessa.  Aloita heti ja kehu tulevalla viikolla työkaverisi, ystäväsi tai perheenjäsenesi.  

Kommentoi ja kerro, mitä huomaat ja miltä tuntuu?

Terveisin

Riitta
Ratkaisukeskeinen valmentaja ja työnohjaaja
Business Coach ACC
+ 358 400 833 490

PS. Lisää kasvamisesta voit lukea Carol Dweckin kirjasta Mindset – How You Can Fulfil Your Potential