Uravalmentajan terveiset – Työpaikkoja snorklaamaan

Oletko koskaan kokeillut snorklaamista? Lämpimissä ja kirkkaissa vesissä pinnan alla avautuu yhdellä silmäyksellä nähtäväksi satoja eläimiä värikkäiden korallien lisäksi. On erimuotoisia kaloja, kirjavia simpukoita ja meritähtiä. Hyvällä onnella voi nähdä myös muita mereneläviä kuten kilpikonnia, merivuokkoja ja muita ihmeellisiä kasveja.

Somessakin puhuttaneen Sitran tuoreen  tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia suomalaisten  työpaikoista on löytynyt muuten kuin hakemalla avointa työpaikkaa.  Tutkimuksen mukaan viidesosa on lähestynyt itse nykyistä työnantajaansa ja viidesosalle on tarjottu töitä. Omatoimisuus ja verkostot ovat työnhaussa tärkeitä, mutta vain kuusi prosenttia suomalaisista pitää verkostoitumista vahvuutenaan. Työnantajat arvostavat aktiivisuutta ja hyödyntävät verkostoja.

Hyvää kannattaa odottaa vai kannattaako?

Usein työnhakija seuraa, mitä paikkoja on avoimena. Työpaikkavahti tuuttaa joka viikko avoimet paikat sähköpostiin. Tällä taktiikalla voi huomata puolen vuoden jälkeen, ettei se oma unelmapaikka tullutkaan vastaan. Jos paikka on julkisesti avoinna, siihen tulee tänä päivänä satoja hakemuksia. Työnantajalle kuitenkin riittää, että löytää yhden sopivan henkilön tehtävään. Siksi työnantajat suosivat käänteistä rekrytointijärjestystä:  sisäistä hakua, suosituksia, omia verkostoja, rekrytointitoimistoja ja vasta viimeiseksi julkista hakua.  

Yksi kymmenestä vai kolmestasadasta?

Voi olla, että työnantaja ei ole tiedostanut tarvetta rekrytointiin: voit siis herätellä tätä tarvetta, kun otat yhteyttä. Vielä parempi, jos tarve on olemassa, mutta hakua ei ole vielä ehditty käynnistää tai rekrytoidaan ilman julkista hakua. Tässä on  loistava hetki markkinoida omaa osaamista.  Mahdollisuus erottua joukosta on aivan erilainen,  jos ehdokkaita on alle 10 tai 300.

Oikeat ihmiset väärissä paikoissa

Mielenkiintoista on, että yli 65 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa. Tarkoittaako tämä sitä, että 65 prosenttia vastaajista ei koe olevansa oikeassa tehtävässä ja riittävän motivoitunut nykyisessä tilanteessa?

Nykyinen taloudellinen tilanne jarruttaa rohkeutta ja halukkuutta työpaikan vaihtoon. Alan vaihto on myös haastavaa, sillä tarjolla on paljon kokeneita alan osaajia, jotka hakevat tehtäviä. Rekrytointi oman toimialan sisältä tuntuu turvallisemmalta kuin hankkia uutta näkökulmaa oman toimialan ulkopuolelta.  Parhaat tiimit syntyvät, kun ne edustavat erilaista osaamista ja kokemusta.  

Uniikki kolmen combo

Vastaajista yli 60 prosenttia  tietää mitä osaa ja millaista käyttöä osaamisella on, kuitenkin vain 15 prosenttia  kokee osaavansa myydä osaamistaan. Miten saada tuo tieto ja osaaminen viestittyä rekrytoijalle?

Kannattaa käyttää hetki aikaa ja miettiä, mitä ainutlaatuista osaamista ja kokemusta juuri sinulla on tarjota. Mitkä ovat kolme ominaisuutta, jotka muodostavat yhdessä ainutlaatuisen kilpailuedun työmarkkinoilla?

Innostus näkyy ja kuuluu

Tee kotiläksyt hyvin. Yrityksen kotisivuihin tutustuminen ei yksin riitä. Hanki tietoa siitä, mitä yrityksessä on meneillään ja suunnitteilla. Haastattele tuntemiasi henkilöitä ja kysy, millaista yrityksessä on olla töissä. Mieti myös, mitä annettavaa sinulla on yritykselle. Tee oma työnhakusuunnitelma, johon määrittelet kiinnostavat yritykset ja tehtävät ja pistä toimeksi.

Hakemus on aina räätälöitävä. Tunne omat vahvuudet ja kiinnostukset. Mieti, miksi juuri tämä toimiala tai yritys kiinnostaa sinua, miksi juuri tämä tiimi tai tehtävä saa sinut innostumaan. Mikä merkitys yrityksen toiminnalla on?  

Mikä sinua kiinnostaa ja mikä saa sinut syttymään? Milloin viimeksi olet ollut flow-tilassa työskennellessäsi? Listaa myös onnistumisia, aikaansaannoksia ja asioita, joista olet saanut kiitosta. Kerro konkreettisia esimerkkejä onnistumisista ja aikaansaannoksista. Entä millaisia vahvuuksia sinulla on, miltä sinun vahvuuskarttasi näyttää? Ehdokkaan asenne, kiinnostus ja motivaatio saattavat painaa työnantajan vaa’assa enemmän kuin osaaminen ja kokemus.

Kun tapaan ihmisiä, jotka hakevat töitä, kysyn aina ensimmäiseksi, millaista työtä haet. Kysyn siksi, että voin hahmottaa, tiedänkö jonkun, joka tarvitsee juuri kyseistä osaamista. Mieti siis hissipuhe kuntoon. Parasta, mitä voit tehdä on kertoa ihmisille, mitä haluat, mikä kiinnostaa ja mikä on tavoitteesi. Ihmiset haluavat auttaa. Näin saat oman verkostosi aktiivisesti markkinoimaan osaamistasi ja vinkkaamaan kiinnostavista paikoista.

Oikeat ihmiset ja tehtävät kohtaavat

Verkostoituminen ei ole itseisarvo. Tunnistatko tunteen, ettei jaksa lähteä tilaisuuksiin, jotka eivät aidosti kiinnosta, vaikka kuinka kollega houkuttelee mukaan.  Verkostoitumisen ideana on auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa ja vastavuoroisesti saavuttaa myös omat tavoitteensa. Verkostojen avulla oikeat ihmiset ja tehtävät kohtaavat. Erinomainen tapa verkostoitua on esitellä ihmisiä toisilleen ja saattaa heitä yhteistyöhön. Annatko vai otatko? Mieti, mitä annettavaa sinulla on, miten sinä voit auttaa oman verkostosi ihmisiä.

Tässä muutama käytännön vinkki pinnan alle kurkistamiseen:

  • Verkostoidu henkilöiden kanssa, jotka kiinnostavat ja joiden kanssa haluat työskennellä ja tehdä yhteistyötä.
  • Lähetä aina henkilökohtainen kutsu ja kerro, miksi haluat verkostoitua henkilön kanssa tai miten hän voi olla avuksi.
  • Tule löydetyksi: laita yhteystietosi näkyviin LinkedInin summary-osaan.
  • Helpota hakemusten kirjoittamista ja tee valmiiksi muutama osaamisprofiili sinua kiinnostaviin tehtäviin. Räätälöi jokainen hakemus yrityksen ja tehtävän mukaan.
  • Ole aktiivinen. Kun olet lähettänyt hakemuksen, soita ja ehdota tapaamista.

Testaa omat työelämävalmiutesi ja tee Sitran testi. Testiin pääsee tästä linkistä. Lisää tutkimuksesta voit lukea Sitran sivuilta.

Keväällä on hyvä aika lähestyä yrityksiä ja tarjota omaa osaamistaan. Ei muuta kuin rohkeasti snorkkeloimaan, mitä mielenkiintoisia mahdollisuuksia avautuu pinnan alla. Avartavaa ja värikästä matkaa!

Terveisin

Riitta